Fotitas

just heranneita.

lamppu oli luksusta sit meni sahkot ja nyt on pelkkia kynttiloita

Tassa kuvia elamasta Lacuna Campilla. Muutaman riippumattoyon jalkeen saatiin oma cabaña joka nakyy kuvissa. Kolme euroa yo ja luksusta.=)

Aurinkoa joka paiva

Nautimme Huanchacon vilpoisesta ilmasta kolme paivaa. Vaikka kyla olikin mukava ja tunnelma hyva, paatimme kuitenkin jatkaa viela hieman pohjosempaan Mancoraan. Ja taalla me nyt ollaan.

Huanchacossa saimme ensimmaisen kerran kokeilla meidan riippumattoja. Yot oli todella kylmat ja joudimme pukemaan kaikki vaatteet mita repusta loytyi, mutta mukavaa se silti oli. Paivat vietimme rannoilla, merivesi oli aika kylmaa joten ei sitten paljon uitu. Tutustuimme Kanadalais pariin, jotka ovat tulossa tanne ens viikolla ja yhteen ranskalaisen, jonka me tapaamme uudestaan Limassa ennenkun lahdemme kohti Brasiliaa.

Mancorassa olemme nauttineet kunnolla rantaelamasta. Paivat ovat todella lampimia ja merivesikin on kivan vilposta. Taalla me varmaan vietamme parisen viikkoa. Mancorassa on Perun parhaat rannat. Onneksi tahaan aikaan vuodesta ei enaa ole pahin turistikausi, joten saamme nauttia rauhassa rantsusta.

Loysimme aivan upean camping mestan rannan kupeesta. Mukavat staffit ja tunnelma. Tanne me varmaan jaamme piteemmaksi aikaa.

Hellou!

Matkalla Machu Picchulta Santa Teresaan, josta otimme bussin Cuscoa kohti tormasimme rakennukseen, jossa komeili suomen lippu. Suomen valtion tuella alueen luontoa suojellaan. Hyva Suomi!

Kaveltiin nelja tuntia raidetta pitkin SantaTeresaan. Uskomattomat maisemat.

Machu Picchu, nakyma vartijan talosta.

Kaunis valkoinen laama. Suosittu kuvauskohde.

Aurinkotemppeli

Taisi olla ne euron lounaat, mitkä aiemmin mainitsin, mutta se sairaus ei kaanyt siihen hotellissa makoiluun, vaan klinikallehan sita jouduttiin. Vietettiin sitten kolme paivaa tiputuksessa hienossa sairaalahuoneessa, jossa oli upeat nakymat Cuscon yli. Meilla oli siis loisia ja muuta ikavaa. Mutta nyt ollaan terveita taas ja niin hyvassa hapessa, etta kiivettiin Machu Picchullekin. Se oli uskomattoman hieno paikka. Upein paikka missa olen ikina kaynyt. Jatettiin Cusco taakse ikavien muistojen takia. Ollaan istuttu 24- tuntia bussissa ja nyt ollaan Limassa, vaikka bussia pitikin korjata monta tuntia keskella maantieta. Limassa pysahdytaan vaan tama paiva ja illalla jatketaan rannikolle. Aiotaan Huanchacon kehuttuun kylaan asettua joksikin aikaa. Ostettiin lentoliput Limasta Rioon kuukauden paahan. Ajateltiin lentaa koska meidan vatsat ei ehka kestaisi lautalla tarjoiltavaa ruokaa enaa tuon sairaalakeikan jalkeen. Ja muutenkin meilla olisi tullut jo kiire Brasiliaan. Nyt saadaan hengittaa rauhassa tyynenmeren ilmaa. Myohemmin lisaa.

San Pedro de Atacama, Arica, PERU

On kulunut kauan siitä, ku viimeksi kirjoittettiin. On paljon tapahtunut ja paljon on myös kerrottavaa. Siispa aloitan siitä mistä kuvat ovat jo aloittaneet.
Elika Alcideksen ja Livion luona olemisen jalkeen jatkettiin matkaa liftaamalla. Paastiin mukavien rekkamiesten kyydissa muutaman valimatkan ja saimme kuulla heilta paikallisista uskomuksista. Nimittain Argentiinassa tienvarsilla on vahan valia pienia alttareita, joissa saattaa olla vaikka neitsyt Maria ja tonttu samassa. SYnkretismi on vahvaa maaseuduilla. Yksi tyypillinen alttari on omistettu naiselle, joka oli vasta synnyttanyt ja oli ylittamassa vuoristoa kertomaan miehelleen uutisia. Hanella ei ollut tarpeeksi nestetta mukana ja han menehtyi. Parin paivan paasta muutama karjapaimen loysi naisen ja naisen rinnalla oli pieni vauva. Vauva oli viela elossa, koska oli onnistunut juomaan aidin maitoa viela taman kuoltua. Taman naisen tienvarsialttareille ihmniset vievat vesipulloja muistaakseen naista. Naita uskomuksia on paljon.

Paadyimme Tafi del Valleen, jota Alcides meille suositteli. Matka sinne oli nousua sademetsan lapi. Tarpeeksi korkealle tultuamme ilmasto muuttui totaalisesti ja yhtakkia olimme kuivassa vuoristoilmassa. Tafi del Valle oli todella viihtyisa pikkukyla, jossa maistoimme paikallista maissipuuroa. Matka jatkui seuraavaan pikkukylaan nimelta Amaicha. Amaichassa ei ollut ainuttakaan asvalttitieta, mutta todella viihtyisa hostelli ja mukavaa porukkaa. Kylan plazalla tutustuimme pariin koruntekijajabaan, jotka opettivat meille pari uutta koruntekotyylia. Muutenkin saimme paljon irti niista tuntien istuskelusessioista aukiolla. Raul ja Martin olivat reissanneet jo vuosia kavellen ja liftaten. He tiesivat kylla keinot pitaa itsensa leivassa mm. jonglooramisen, taikatemput ja tarinat.

Amaichasta jatkoimme Guilmesin raunioille, jonne konkistadorien haamut meita jalleen saattelivat. Guilmesin kansa oli asunut laaksossa 600-vuotta ennen Espanjalaisten saapumista. Espanjalaiset yrittivat valloittaa laaksoa 130-vuotta(Guilmes oli Argentiinassa pisimpaan vastustanut kansa) ja lopulta onnistuivat katkaisemalla heilta veden tulon ja polttamalla heidan viljelmat. Guilmesit asuivat laaksossa viljellen maata, metsastaen. He tunsivat astrologiaakin. Mita haittaa siita omassa rauhassa asuvasta kansasta olisi ollut valloittajille? Ilmeisesti uusi eurooppalainen systeemi ei halunnut kilpailijoita. Intiaanit tapettiin Argentiinassa ja niin tapahtui myos muissa latinalaisen Amerikan maissa. Guilmesit, siis ne jotka eivat kuolleet puolustaessaan tai tehneet itsemurhaa kavelytettiin 1600-kilometria Buenos Airesiin. Monet kuolivat matkalla.

Seuraavaksi suuntasimme Saltaan, jossa kavimme arkeologian museossa. Siella oli laaja kokoelma inkakulttuurista. Mielenkiintoinen kulttuuri, joka kunnioitti luontoa. Vaikka se olikin suuri imperiumi kaikki sen alueet olivat kuitenkin omavaraisia. Toisin kuin sen kulttuurin joka sita seurasi. Tama viela voimassa oleva, joka kuljettaa valineitaan toiselta puolelta maailmaa toiselle massiivisella koneistollaan ja tuhoaa luontoa jatkuvasti kasvaen. Museossa oli lapsimuumioita, jotka oli loydetty lahella olevalta vuorelta 6000-metrin korkeudesta jaatyneina. Oli aika hurjaa katsoa 1500-luvulla jaatynytta 15-vuotiasta tyttoa metrin paasta.

Sitten nousimme bussiin ja huristelimme 4800-metrin korkeuteen ja laskettiin Chilen puolelle suola-aavikolle, joka oli miljoonien vuosien saatossa muodostunut osasta merta. Saltassa saimme hostellista matkaseuraa. Yhden saksalaisen parin ja kanadalaisen naisen. Kanadalaisen Monikan kanssa kavimme geisiireita katsomassa ja pulikoimassa erilaisissa altaissa. Suihkulahteessa, suola-altaassa ja pohjavesi alttaassa. Siisteja kokemuksia.
Atacaman hinnat olivat pilvissa ja niinpa otettiin bussi rannikolle Aricaan Monika yha seuranamme. Aricassa koettiin ensimmaista kertaa elamassa maanjaristyksia ja viela kaks samana paivana. Seka maisteltiin eksootiisia hedelmia, joita eras ystavallinen kahvilanpitaja meille tarjoili. Hyvasteltiin Monika ja suunnattiin Peruun.

Saavuttiin Tacnaan ja talla kertaa junalla. Oltiin astuttu uuteen maailmaan. Linja-autoasemalla kohteiden nimet kaikuivat ilmassa kuin huutokaupassa ja lounaan sai jo yhdella eurolla. Ihmisten kokaa pureskelevissa kasvoissa ei ollut eurooppalaisia piirteita. Ihimisia peinteisissa vaatteissa nakyi, joka puolella. Tama oli se mielikuva etela-Amerikasta, joka meilla oli ollut. Arequipasta ostettiin riippumatot ja eksyttiin kauppahalliin, jossa oli yhta aikaa jumalanpalvelus ja markkinat. Loysimme sielta hyttysverkkoa riippumattoihimme.
Yolla hurjastelimme Cuzcoon tarkoituksena vierailla Machu Picchulla. Aamusella kaytiin laheisessa kylassa, jossa jarjestettiin valtavat kasityolaismarkkinat. Ihmiset moivat ihmeellisia luomuksiaan pilkkahintaan. Paikka oli variparatiisi ja oivallinen paikka valokuvaukseen.

Palasimme Cuzcoon iltapaivalla ja yhtakkia tunsimme kummatkin olomme heikoksi ja osoittautui sitten, etta Jannalla oli lampoakin. Nyt ollaan sitten lojuttu pari paivaa hotellihuoneessa kipeina. Jannalla on ollut kuumetta ja vatsavaivoja ja Jaakollakin hieman lampoa. Tanaan haettiin Jannalle antibioottikuuri ja toivotaan, etta se siita toipuu. Viela Machu Picchu nakematta.

Pisaqin markkinoilla

Pisaqin markkinoilla

Arequipan kauppahallissa

Pisaqin markkinoilla

Saako olla suolaa?

Kelluskelua suola-ammeessa

Suolan keskella

JUna Tacnaan, Peruun

Suolaa jalleen

geisiirija

Laaman lihaa

suihkulahteessa pulikointia

geisiiri

Chris, Monika, Janna, Jaakko

Matka jatkuu...

Rekan kyydissa matkalla Tucumaniin.

8.4. ensimmainen kunnon liftauspaiva. Paastiin aika hyvin ja pitkalle, mutta kylla siihen aika paljon aikaa meni.

Valentino sytyttamassa nuotiota.

Mate-tauko.

Elisabeth ja Alcides soittamassa folklorea.

Tassa valmiita koruja :)

Koruja tekemassa.

Maanantaina pakkasimme tavarat ja hyppasimme bussiin. Aamulla herasimme Cordobassa. Tutkiskelimme pari paivaa kaupunkia ja kavimme Alta Gracian kylassa missa on Che Guevaran kotimuseo. Istuskelimme paljon puistoissa ja vietimme aikaa uuden harrastuksen parissa -korujen tekemisen. Heti alkumatkasta Brasiliassa ihastuimme naihin lukuisiin kasitoihin, mita taalla kadut on taynna. Olisimme halunneet vieda mukanamme jokaiselta jotain. Paadyimme siihen, etta on fiksumpaa ostaa lankoja ja tarvikkeita itse ja ruveta tekemaan. Silleen ollaan sitten tehty ranne-, kaula- ja nilkkakoruja. Se on muutenkin mukavaa hommaa. Terapeuttista napertamista.

Madridissa Jaakko oli tutustunut pari vuotta sitten Cordobalaiseen Alcidekseen, jota menimme sitten moikkamaan Salsipuedeksen (kaannos: Lahdejospystyt) kylaan. Nyt ollaan taalla ja paikka osoittautui tosi mieluisaksi ja niinpa jaadaan muutamaksi paivaksi. Talon omistaa kuuskymppinen Livio, jonka kanssa Alcides asustelee. Ruoka saadaan takapihalla olevasta puutarhasta. Muutama neliometri ruokkii nelja henkea ympari vuoden. Kylasta ostetaan vaan riisia ja muuta taydennysta valilla. On maissia, voikukkaa, lehtisalaattia, rucolaa, porkkanaa, perunaa, tomaattia ym. Ja nama ihmiset tietaa kaiken kasveista.Kavimme paivareissulla vuoristossa. Kavelimme muutaman tunnin ja paadyimme solaan, jossa oli pato missa levahdimme, uimme ja paistoimme leipaa. Kerasimme teeta ja muita yrtteja matkalla takaisin. Vuoristo oli erillaista kuin ne aikaisemmat missa ollaan Argentiinassa kayty. Matalampaa, kosteampaa ja paljon vehreampaa. Uskomattomat maarat eri kasvillisuutta.

Alcides on suositellut muutamia paikkoja pohjoisessa minne varmaan seuraavaksi mennaan. Nyt suunnitelmat on vahan muuttuneet tai auki, koska Boliviassa on denguekuume-epidemia ja emme tyieda kannataako ottaa riskia ja menna sinne pain. Ollaan vahan hahmoteltu ideaa menna Peruun ja Ecuadoriin pitemmaksi aikaa ja sitten amazonia pitkin Brasiliaan. Kestais kymmenen paivaa lautalla Perun ja Brasilian rajalta Atlantin rannalle Amazonia pitkin. Jaa nahtavaksi. Ecuadorissa ois farmi mita kaverit on suositellut ja kuulostaa kivalta. Jannalla on myos jotain kavereita Perussa joita voitas menna moikkaan. On siis suunnitelmat auki. Otetaan ideoita vastaan! =)

mutta kivaa on olla taas liikkeessa...

a

maa

Armandon ja Teresan luona

Armando ja Teresa muuttivat maalle 18 vuotta sitten kun Armando jai elakkeelle kahden sydammenohitusleikkauksen jalkeen 52-vuotiaana. Armando oli ollut toissa bensa-asemalla, Teresa oli ollut pedikyyrina toissa Lujan de Cuyossa, missa he molemmat olivat elaneet koko elamansa. Armando on italialaisten jalkikasvua ja Teresa portugaliaisten. Armandon isoisa oli toissa yhdella kylan lukuisista viiniviljelmista. Seutu on taynna viinitiloja ja se nakyy nyt punaviininkorjuu aikaan liikenteessa. Isot vuosikymmenia vanhat kuorma-autot pullolaan viinirypaleita hidastavat liikennetta.



Sydansairaus hankaloitti heidan elamaansa, mutta toisaalta mahdollisti heidan toteuttaa unelmansa muuttaa maalle. He ostivat maatilkun 6 kilometria keskustasta ja ryhtyivat viljelemaan viinia, maissia, yrtteja(oreganoa, basilikaa, minttua...) ja kasvattamaan elaimia (kanoja, hanhia, strutseja) -Kymmenen vuoden paasta portin eteen rakennettiin nelikaistainen moottoritie, joka vie Chileen.

Nyt kun kaikki heidan kolmesta lapsesta olivat muuttaneet pois kotoa, he tarvitsivat apua askareissaan ja sattuivat kuulemaan tasta wwoofista. Niin tuli vapaaehtoisia ja siten tulimme me.



Tulimme sopivasti sadonkorjuun aikaan ja paasimme keraamaan viinisadon, joka on Armandon suuri intohimo. Kerasimme rypaleet ja laitoimme ne Armandon rakentaman laitteen lapi joka erottelee rypaleet oksista. Sitten rypaleet laitettiin tynnyreihin jossa se alkaa kaymaan ja jossa vari ja maku irtoaa kuorista. Niin se kay 10 paivaa, myohemmin viini erotellaan kuorista ja muusta ylimaaraisesta. Vuoden paasta se on nautittavissa.



Kun toisella farmilla tunsimme etta olimme tyovoimaa, jolle kerrotiin mita tehda ja hoputettiin. Taalla me olemme ainoat vapaaehtoiset ja autamme heita siina mita he tekevat. Viinin korjuun jalkeen olemme paranneleet hieman aitaa ja purkittaneet tomaattisalsaa, siivoilleet jne.

Pikku puuhastelua ja paljon keskustelua mielenkiintoisista aiheista. Heidan koti on taynna kirjoja ja hienoja valokuvia. Armando on valokuvannut vuosikausia ja lukenut paljon kirjallisuutta. Keskustelut heittelee maailmantilanteesta maanviljelyyn. On tosi mielenkiintoista keskustella heidan kansaan elamasta ja nahda miten vanhat ihmiset ovat viela taynna innostusta ja energiaa. Armando kantaa meille kokoajan toinen toistaan mielenkiintoisempia kirjoja ja teksteja joita yritamme lukea parhaamme mukaan. He ovat loistavia oppaita mantereen historiaan, ei voisi parempaa toivoa. On paljon opittavaa ja viela paljon aikaa.



Ja ruoka -en edes sano kuinka hyvaa se on. Lauantaina on Teresan syntymapaiva ja pidamme grillijuhlat. Paasemme nakemaan heidan sukulaisiaan ja Armandon 90-vuotias aitikin saapuu paikalle.