Once upon a time in South America 2009: San Pedro de Atacama, Arica, PERU

On kulunut kauan siitä, ku viimeksi kirjoittettiin. On paljon tapahtunut ja paljon on myös kerrottavaa. Siispa aloitan siitä mistä kuvat ovat jo aloittaneet.
Elika Alcideksen ja Livion luona olemisen jalkeen jatkettiin matkaa liftaamalla. Paastiin mukavien rekkamiesten kyydissa muutaman valimatkan ja saimme kuulla heilta paikallisista uskomuksista. Nimittain Argentiinassa tienvarsilla on vahan valia pienia alttareita, joissa saattaa olla vaikka neitsyt Maria ja tonttu samassa. SYnkretismi on vahvaa maaseuduilla. Yksi tyypillinen alttari on omistettu naiselle, joka oli vasta synnyttanyt ja oli ylittamassa vuoristoa kertomaan miehelleen uutisia. Hanella ei ollut tarpeeksi nestetta mukana ja han menehtyi. Parin paivan paasta muutama karjapaimen loysi naisen ja naisen rinnalla oli pieni vauva. Vauva oli viela elossa, koska oli onnistunut juomaan aidin maitoa viela taman kuoltua. Taman naisen tienvarsialttareille ihmniset vievat vesipulloja muistaakseen naista. Naita uskomuksia on paljon.

Paadyimme Tafi del Valleen, jota Alcides meille suositteli. Matka sinne oli nousua sademetsan lapi. Tarpeeksi korkealle tultuamme ilmasto muuttui totaalisesti ja yhtakkia olimme kuivassa vuoristoilmassa. Tafi del Valle oli todella viihtyisa pikkukyla, jossa maistoimme paikallista maissipuuroa. Matka jatkui seuraavaan pikkukylaan nimelta Amaicha. Amaichassa ei ollut ainuttakaan asvalttitieta, mutta todella viihtyisa hostelli ja mukavaa porukkaa. Kylan plazalla tutustuimme pariin koruntekijajabaan, jotka opettivat meille pari uutta koruntekotyylia. Muutenkin saimme paljon irti niista tuntien istuskelusessioista aukiolla. Raul ja Martin olivat reissanneet jo vuosia kavellen ja liftaten. He tiesivat kylla keinot pitaa itsensa leivassa mm. jonglooramisen, taikatemput ja tarinat.

Amaichasta jatkoimme Guilmesin raunioille, jonne konkistadorien haamut meita jalleen saattelivat. Guilmesin kansa oli asunut laaksossa 600-vuotta ennen Espanjalaisten saapumista. Espanjalaiset yrittivat valloittaa laaksoa 130-vuotta(Guilmes oli Argentiinassa pisimpaan vastustanut kansa) ja lopulta onnistuivat katkaisemalla heilta veden tulon ja polttamalla heidan viljelmat. Guilmesit asuivat laaksossa viljellen maata, metsastaen. He tunsivat astrologiaakin. Mita haittaa siita omassa rauhassa asuvasta kansasta olisi ollut valloittajille? Ilmeisesti uusi eurooppalainen systeemi ei halunnut kilpailijoita. Intiaanit tapettiin Argentiinassa ja niin tapahtui myos muissa latinalaisen Amerikan maissa. Guilmesit, siis ne jotka eivat kuolleet puolustaessaan tai tehneet itsemurhaa kavelytettiin 1600-kilometria Buenos Airesiin. Monet kuolivat matkalla.

Seuraavaksi suuntasimme Saltaan, jossa kavimme arkeologian museossa. Siella oli laaja kokoelma inkakulttuurista. Mielenkiintoinen kulttuuri, joka kunnioitti luontoa. Vaikka se olikin suuri imperiumi kaikki sen alueet olivat kuitenkin omavaraisia. Toisin kuin sen kulttuurin joka sita seurasi. Tama viela voimassa oleva, joka kuljettaa valineitaan toiselta puolelta maailmaa toiselle massiivisella koneistollaan ja tuhoaa luontoa jatkuvasti kasvaen. Museossa oli lapsimuumioita, jotka oli loydetty lahella olevalta vuorelta 6000-metrin korkeudesta jaatyneina. Oli aika hurjaa katsoa 1500-luvulla jaatynytta 15-vuotiasta tyttoa metrin paasta.

Sitten nousimme bussiin ja huristelimme 4800-metrin korkeuteen ja laskettiin Chilen puolelle suola-aavikolle, joka oli miljoonien vuosien saatossa muodostunut osasta merta. Saltassa saimme hostellista matkaseuraa. Yhden saksalaisen parin ja kanadalaisen naisen. Kanadalaisen Monikan kanssa kavimme geisiireita katsomassa ja pulikoimassa erilaisissa altaissa. Suihkulahteessa, suola-altaassa ja pohjavesi alttaassa. Siisteja kokemuksia.
Atacaman hinnat olivat pilvissa ja niinpa otettiin bussi rannikolle Aricaan Monika yha seuranamme. Aricassa koettiin ensimmaista kertaa elamassa maanjaristyksia ja viela kaks samana paivana. Seka maisteltiin eksootiisia hedelmia, joita eras ystavallinen kahvilanpitaja meille tarjoili. Hyvasteltiin Monika ja suunnattiin Peruun.

Saavuttiin Tacnaan ja talla kertaa junalla. Oltiin astuttu uuteen maailmaan. Linja-autoasemalla kohteiden nimet kaikuivat ilmassa kuin huutokaupassa ja lounaan sai jo yhdella eurolla. Ihmisten kokaa pureskelevissa kasvoissa ei ollut eurooppalaisia piirteita. Ihimisia peinteisissa vaatteissa nakyi, joka puolella. Tama oli se mielikuva etela-Amerikasta, joka meilla oli ollut. Arequipasta ostettiin riippumatot ja eksyttiin kauppahalliin, jossa oli yhta aikaa jumalanpalvelus ja markkinat. Loysimme sielta hyttysverkkoa riippumattoihimme.
Yolla hurjastelimme Cuzcoon tarkoituksena vierailla Machu Picchulla. Aamusella kaytiin laheisessa kylassa, jossa jarjestettiin valtavat kasityolaismarkkinat. Ihmiset moivat ihmeellisia luomuksiaan pilkkahintaan. Paikka oli variparatiisi ja oivallinen paikka valokuvaukseen.

Palasimme Cuzcoon iltapaivalla ja yhtakkia tunsimme kummatkin olomme heikoksi ja osoittautui sitten, etta Jannalla oli lampoakin. Nyt ollaan sitten lojuttu pari paivaa hotellihuoneessa kipeina. Jannalla on ollut kuumetta ja vatsavaivoja ja Jaakollakin hieman lampoa. Tanaan haettiin Jannalle antibioottikuuri ja toivotaan, etta se siita toipuu. Viela Machu Picchu nakematta.