Armando ja Teresa muuttivat maalle 18 vuotta sitten kun Armando jai elakkeelle kahden sydammenohitusleikkauksen jalkeen 52-vuotiaana. Armando oli ollut toissa bensa-asemalla, Teresa oli ollut pedikyyrina toissa Lujan de Cuyossa, missa he molemmat olivat elaneet koko elamansa. Armando on italialaisten jalkikasvua ja Teresa portugaliaisten. Armandon isoisa oli toissa yhdella kylan lukuisista viiniviljelmista. Seutu on taynna viinitiloja ja se nakyy nyt punaviininkorjuu aikaan liikenteessa. Isot vuosikymmenia vanhat kuorma-autot pullolaan viinirypaleita hidastavat liikennetta.
Sydansairaus hankaloitti heidan elamaansa, mutta toisaalta mahdollisti heidan toteuttaa unelmansa muuttaa maalle. He ostivat maatilkun 6 kilometria keskustasta ja ryhtyivat viljelemaan viinia, maissia, yrtteja(oreganoa, basilikaa, minttua...) ja kasvattamaan elaimia (kanoja, hanhia, strutseja) -Kymmenen vuoden paasta portin eteen rakennettiin nelikaistainen moottoritie, joka vie Chileen.
Nyt kun kaikki heidan kolmesta lapsesta olivat muuttaneet pois kotoa, he tarvitsivat apua askareissaan ja sattuivat kuulemaan tasta wwoofista. Niin tuli vapaaehtoisia ja siten tulimme me.
Tulimme sopivasti sadonkorjuun aikaan ja paasimme keraamaan viinisadon, joka on Armandon suuri intohimo. Kerasimme rypaleet ja laitoimme ne Armandon rakentaman laitteen lapi joka erottelee rypaleet oksista. Sitten rypaleet laitettiin tynnyreihin jossa se alkaa kaymaan ja jossa vari ja maku irtoaa kuorista. Niin se kay 10 paivaa, myohemmin viini erotellaan kuorista ja muusta ylimaaraisesta. Vuoden paasta se on nautittavissa.
Kun toisella farmilla tunsimme etta olimme tyovoimaa, jolle kerrotiin mita tehda ja hoputettiin. Taalla me olemme ainoat vapaaehtoiset ja autamme heita siina mita he tekevat. Viinin korjuun jalkeen olemme paranneleet hieman aitaa ja purkittaneet tomaattisalsaa, siivoilleet jne.
Pikku puuhastelua ja paljon keskustelua mielenkiintoisista aiheista. Heidan koti on taynna kirjoja ja hienoja valokuvia. Armando on valokuvannut vuosikausia ja lukenut paljon kirjallisuutta. Keskustelut heittelee maailmantilanteesta maanviljelyyn. On tosi mielenkiintoista keskustella heidan kansaan elamasta ja nahda miten vanhat ihmiset ovat viela taynna innostusta ja energiaa. Armando kantaa meille kokoajan toinen toistaan mielenkiintoisempia kirjoja ja teksteja joita yritamme lukea parhaamme mukaan. He ovat loistavia oppaita mantereen historiaan, ei voisi parempaa toivoa. On paljon opittavaa ja viela paljon aikaa.
Ja ruoka -en edes sano kuinka hyvaa se on. Lauantaina on Teresan syntymapaiva ja pidamme grillijuhlat. Paasemme nakemaan heidan sukulaisiaan ja Armandon 90-vuotias aitikin saapuu paikalle.
Kiitos taas mukavista kuulumisista. On todella mahtavaa pistäytyä välillä Etelä-Amerikan farmilla vaikka vain näin blogin avulla. Kenties joskus ihan oikeesti. Nyt olen aivan kypsänä ylioppilaskirjoitusten korjauksesta ja voisin samantien ottaa menolipun sinne!
ReplyDeleteIhania kuvia! Laitoin tuon Jannan kottikärrykuvan taustakuvaksi :)
Puhuvatko Armando ja Teresa espanjaa? Kauanko aiotte sillä farmilla olla? Millaisia lämpötiloja siellä on?
Täällä on vielä meri paksussa jäässä ja jäällähiihtokelit parhaimmillaan.
Nähdään reilun parin kuukauden kuluttua!
Helt underbart! kunde lätt byta slasket här i vasa mot lite exotiskt väder.
ReplyDeletesaknar dig o sköt om er.
Kramar
/michaela
betmatik
ReplyDeletekralbet
betpark
tipobet
slot siteleri
kibris bahis siteleri
poker siteleri
bonus veren siteler
mobil ödeme bahis
KNZ