Sunday, 18 January 2009

Iguaçu eli paljon vetta guaraniksi








Jaakko kertoo: Nyt ollaan paasty Argentiinaan ja mulla on heti kotoisampi fiilis, osattain sen takia etta osaa vahan kielta, mutta myos meiniki on enemman mieleen. Brasilia oli aarimmaisyyksien maa. Siella naki loistoa ja sen vieressa kurjuutta. Taalla on hieman tasaisemmin koyhempaa, ei niin suuria eroja. Ei nay sortajaa ja sorrettua ainakaan niin vahvasti. Ilmapiiri on mukava muutenkin. Ihmisia on kadulla paljon termareineen horppimassa Matea. Ei ole yhtaan liioiteltu se kuva minka olen saanut argentiinalaisesta mateen juonnista; koko ajan, joka tilanteessa matee on paikallaan. Asutus taalla Argentiinan pohjoisessa on levittaytynyt laajalle. Tulimme viiden tunnin matkan Puerto Iguaculta San ignacioon ja bussi pysahteli kymmenen minuutin valein johonkin kylaan poimimaan lisaa matkustajia kyytiin, vaikka istumapaikat oli jo aikaa sitten taytetty. Kylat eivat isoja mutta niita on vierivieressa.
Tosiaan Iquacun vesiputoukset Argentiinan ja Brasilian rajalla olivat uskomattoman hienot. 275 erillista putousta, joista tippui vetta niin paljon etta roiskeista muodostui heti pilvia. Eiko se vesi koskaan lopu? Vietimme luonnonpuistossa paivan ja naimme paljon elaimiakin; krokotiilin ja paljon varikkaita perhosia. Tanaan kavimme San Ignacio minin Jesuiittaluostarissa. Vaikuttavat jaanteet kylayhteisosta jossa asui 4500 Guarani-heimolaista kahden eurooppalaispapin suojeluksessa. 1600 -luvulla ei alkuperaisvaestolla paljon vaihtoehtoja. Joko kaupunkeihin orjiksi tai Jesuiittojen lahetystoihin joka edellytti kristinuskoon kaantymista. Lopulta namakin yhteisot tuhoutuivat 1700-luvun lopulla Eurooppalaisten valisissa taistoissa. Julma historia. Guaranikansaa on kuitenkin sailynyt paljonkin ja taalla kadulla nakyy paljon heita myymassa kasitoitaan. Kavimme yhtena paivana Ciudad del estessa Paraguayn puolella, joka on yksi maailman suurimmista verottomista kauppaalueista. Brassit tuo sielta syli kaupalla elektroniikkaa. Siella oli Guarani-populaatiota todella paljon ja tanaan kuulimme etta guaranin kielta puhutaan yleisesti Paraguayssa. Jeps mutta nyt menemme illallistamaan taman tahan mennessa kuumimman paivan paatteeksi. Huomenna suuntaamme selvaan eli viidakkoon.
Hasta luego paisanos!
p.s. Nama elukat naimme siis Iguaçulla :)

1 comment:

  1. Huippuhienot putoukset! Pyöritin taas palloa ja löysin ne. Samoilla leveysasteilla purjehtii nyt maapallonympäriyksinpurjehduskilpailun suosikkini Samantha Davies Ranskaa kohti. http://www.vendeeglobe.org/en

    ReplyDelete